• suomi
  • english
  • svenska

Ostoskori

Vastuullisuus
VASTUULLISUUS

Toimintamme lähtökohtana on tehdä valintoja ympäristöä, ihmisiä ja eläimiä kunnioittaen. Luonto on suurin inspiraation lähteemme ja haluamme rasittaa sitä toiminnallamme mahdollisimman vähän. 

Tuotantomme on pääasiassa lähituotantoa joko Suomessa, Baltian alueella tai Euroopassa. Lyhyet etäisyydet tuottajiin vähentävät kuljetuksista syntyviä päästöjä. Kotimaisten merinolapastemme valmistuksessa käytetystä energiasta noin neljäsosa on aurinkovoimaa. Myös yhteistyökumppanimme ovat panostaneet tuotannossaan jätteen määrän minimoimiseen ja kierrättämiseen. 

Muita konkreettisia tekojamme ovat kestävien pitkäikäisten tuotteiden valmistaminen sekä kierrätysmateriaalien käyttö. Esimerkiks kierrätysmateriaaleista valmistetun t-paitakankaan  meille toimittaa Pure Waste, joka on erikoistunut kierrätysmateriaalien tuottamiseen. 

Tavoitteenamme on luoda kestäviä ja ajattomia tuotteita. Hyvällä hoidolla tuotteidemme on tarkoitus kestää aikaa. Sivuiltamme löytyy hoito-opas, jonka avulla asiakkaan on mahdollista hoitaa meiltä ostamaansa tuotetta niin, että se on hänen ilonaan pitkään.

Tiedostamme, että vastuullisuus on jatkuvaa työtä ja meillä on vielä paljon tehtävää. Teemme tutkimusta ja tuotekehitystä koko ajan yrittäen etsiä eettisimmän vaihtoehdon ja tuottajan uusille tuotteille. Vastuullisuus kulkee mukanamme aina uuden tuotteen suunnittelun aloittamisesta lähtien. 

Jatkossa tavoitteenamme olisi etsiä kierrätettyjä ja uusiutuvia kuituja ja materiaaleja, jotka voisivat tulevaisuudessa olla vaihtoehto eläinperäisille kuiduille ja uusiutumattomille materiaaleille.

Haluamme, että toimintamme on mahdollisimman läpinäkyvää ja rehellistä. Siksi vastaamme mielellämme mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin. Ota meihin yhteyttä info@moiko.fi.

TUOTANTO

Tuotantopaikat ja maat

Mitä lähempänä tuotantopaikat ovat meitä, sitä vähemmän niiden kuljettaminen meille aiheuttaa päästöjä ympäristölle. Siksi meille on tärkeää, että tuotantopaikkamme sijaitsevat mahdollisuuksien mukaan lähellä meitä. 

Suurin yhteistyökumppanimme perheyritys Agtuvi Oy sijaitsee Suomessa Tampereella. Heidän neulomossaan valmistuvat kaikki merinovillaiset lapasemme, sormikkaamme ja huivimme. Heidän kanssaan meillä onkin vuosien varrella muodostunut aito ystävyyssuhde. 

Meille on tärkeää tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, joiden työoloista ja vastuullisuudesta voimme mennä takuuseen. Vierailemme säännöllisesti kaikissa yhteistyöpaikoissamme (pandemian aikana valitettavasti vähemmän) ja pidämme auki rehellisen ja avoimen keskusteluyhteyden. 

Täältä näet listan yhteistyökumppaneistamme.

MATERIAALEISTA

Merinovilla

Merinovillan suosio ja runsas käyttö perustuu sen ylivoimaisiin ominaisuuksiin. Merinovilla on selkeästi ohuempaa kuin lampaanvilla ja sillä on erinomainen kosteudensiirtokyky - merinovilla voi imeä itseensä jopa 30% painonsa verran kosteutta ja tuntua silti kuivalta. Se on myös erittäin lämmin, antibakteerinen sekä pehmeä. Laadukas merinovilla ei myöskään kutita. 

Käyttämämme neulomot niin Suomessa kuin Liettuassa ostavat merinovillan italialaisesta kehräämöstä, Filivivista. Tehtaan käyttämät villat täyttävät Woolmark-standardit ja OEKO-TEX Standard 100 - serfikaatin ympäristövaatimukset. Ilolla tuemme tätä tuottajaa, joka noudattaa myös meille tärkeitä arvoja kuten tasa-arvoa niin palkoissa kuin palkkauksessa sekä korkeita turvallisuusstandardeja.

Merinovilla, josta tuotteemme valmistetaan, on mulesingvapaata. Mulesing on varsinkin australialaisten lampaankasvattajien käyttämä toimenpide, jossa nuoren lampaan peräaukon ympäriltä poistetaan ylimääräistä ihoa, jolloin siihen muodostuu arpikudosta. Lampaille sairauksia aiheuttavat loiskärpäset ja näiden toukat eivät näin pääse munimaan ihoon. Mulesinglampaat ovat herkempiä saamaan loisia, sillä niiden iho poimuisempaa kuin normaalin lampaan. Toimenpide tehdään usein ilman puuduttamista ja aiheuttaa lampaalle turhaa kipua ja stressiä. Mulesing on tuottajalle rahallisesti paras vaihtoehto ja siksi niin suosittua. 

Mutta mikä sitten on vaihtoehto mulesingille, sillä eivät lampaat loistenkaan kanssa voi elää? Neulomoidemme käyttämä merinovilla tulee Uudesta-Seelannista, Etelä-Afrikasta ja Argentiinasta, joissa kaikissa mulesing on kiellettyä. Näissä maissa lampaiden laumakoot pidetään selkeästi Australiaa pienempinä, joka vähentää kärpästen määrää. Pienemmissä laumoissa myös lampaiden yksilöllinen hoito on helpompaa. Etelä-Afrikassa kasvatusta tehdään alueilla, joissa kärpäsiä ei esiinny ja Argentiinassa niitä ei ole ollenkaan. Lampaat myös keritään useammin, joten kärpäset eivät ehdi pesiytyä turkkiin. Joskus myös torjunta-aineiden käyttö on mahdollista, mutta merinovilla pestään kuumalla vedellä ennen jatkojalostusta, joten kemikaaleja ei ole jäljellä valmiissa langassa eikä niiden käytöstä ole lampaalle haittaa.

Oikein hoidettuna ja pestynä merinovillalla on pitkä käyttöikä (lue lisää hoito-oppaastamme). Koska merinovilla on 100 % luonnonmateriaali se voidaan kierrättää ja käyttää uudelleen. Monet tahot, kuten Pelastusarmeija, ottavat vastaan myös käyttökelvottomia tekstiilejä. Muistathan siis kierrättää sinulle tarpeettomat ja rikkinäiset tekstiilisi vastuullisesti ja niille kuuluviin paikkoihin. Älä siis heitä niitä sekajätteeseen elleivät ne ole likaisia. Lue täältä lisää tekstiilien kierrätyksestä.

Kierrättäessäsi meiltä ostettuja merinovillaisia tuotteita, joissa on painettuna heijastinkuvio, leikkaa kuvio ennen kierrättämistä irti ja laita se sekajätteeseen. Tämän jälkeen voit kierrättää jäljellä olevan kankaan. Se saa toivottavasti joskus uuden elämän jonain toisena vaatekappaleena tai tekstiilinä!

Jos merinovillan eettisyys jäi kiinnostamaan, voit lukea lisää esimerkiksi täältä. 

T–paitojen ja sukkien kierrätetty puuvillasekoite

T-paitamme kankaan ja sukkiemme langan valmistaa kotimainen yritys Pure Waste, joka on erikoistunut kierrätettyihin materiaaleihin. Valmistuksessa kuluu 99,9% vähemmän vettä ja se tuottaa 50% vähemmän hiilidoksidipäästöjä kuin vastaavaan neitseellisistä materiaaleista valmistetun tuotteen valmistus.

“Yhden Pure Wasten t-paidan valmistamiseen kuluu vain yksi litra puhdasta vettä, ja prosessissa syntyy 1,1 kiloa hiilidioksidipäästöjä. Vastaavan neitseellisistä materiaaleista valmistetun t-paidan valmistukseen kuluu 1426 litraa puhdasta vettä, ja siitä aiheutuu 2,07 kiloa hiilidioksidipäästöjä.”
- Pure Wasten vastuullisuusraportti 2020 

T-paidat ovat 60% kierrätettyä puuvillaa ja 40% kierrätettyä polyesteria. Sukissa taas on 51% kierrätettyä puuvillaa, 34% kierrätettyä polyesteria, 11% polyamidia ja 4% elastaania. Puuvilla on ompelutehtaiden leikkuujätettä ja polyesteri on peräisin kierrätetyistä PET-pulloista. Kankaiden valmistuksessa ei ole käytetty haitallisia kemikaaleja eikä tuotteita värjätä, vaan väri tulee leikkuujätteen ominaisväristä. 

T-paitojen kangas on ommeltu Pure Wasten alihankkijalla Intiassa, jonka omistaja on myös yksi Pure Wasten osakkaista. Pure Wasten omissa käsissä tapahtuvan tuotannon avulla hyvien ja eettisten työolojen pysyminen on helppo varmistaa. Myös leikkuujäte, josta tuotteet valmistetaan tulee samasta osavaltiosta. 

Lisää Pure Wasten tuotannosta voi lukea kattavasta vastuullisuusraportista.

T-paidat meille ompelee virolainen Ally Oü ja sukat neuloo Skinija Liettuassa. 

Kangaskassien luomupuuvilla

Kangaskassiemme kangas on ostettu Naturstoff-tukkukaupasta Saksasta. Puuvillalla on Global Organic Textile standardi (GOTS). Se ottaa huomioon niin ekologiset kuin sosiaalisetkin kriteerit. GOTS-sertifikaatti vaatii koko tuotantoketjulta ekologisuutta ja se on myös tae sille, että vähintäänkin 95% materiaalista on luomua.

Kassit on ommeltu pienessä virolaisessa ompelimossa Lorindassa Kohtla-Jarvella Virossa.

HEIJASTAVUUS JA PAINAMINEN

Olemme tehneet toimittajamme kanssa printtiemme kehitystyötä erittäin pitkään ja niin painatus-, kulutus- kuin käyttötestejä on tehty useita erilaisia. Erikoisuutenamme ovat heijastavat kuviot, joissa näkyy kuvion suunnittelijan kädenjälki. Ne poikkeavat urheilu- ja suojavaatteiden yksinkertaisesta kuviomaailmasta. Nykyään jo piirtämisvaiheessa osaamme ottaa huomioon heijastinprintin vaatimukset ja käyttäytymisen painetussa tuotteessa. 

Printtien kestävyys on huippuluokkaa eikä tuotetta tarvitse vaihtaa uuteen printin kulumisen tai murtumisen vuoksi. Heijastinprinttien liimapinta on suunniteltu tarttumaan työvaatemateriaaleihin, kuten tekokuituihin ja puuvillaan. Villakuidun pinta on näitä paljon suomuisempi ja karheampi, joten printin liimapinta tarttuu siihen erityisen hyvin. Työvaatteet pestään usein hyvin korkeissa lämpötiloissa ja ne ovat kovalla kulutuksella, joten heijastava printti kestää normaalia pesua. Muista pestä tuotteemme sen pesuohjeen mukaisesti; lisää tietoa saat hoito-oppaastamme. 

Valikoimassamme on heijastavien printtien lisäksi myös kultaisia ja muita värillisiä printtejä, jotka tilaamme samalta toimittajalta kuin heijastavat printit. Ne ovat kevyempiä ja ohuempia, joten ne soveltuvat erityisen hyvin painettaviksi muun muassa t-paitoihin ja sukkiin. 

Painamme kaikki printtimme ihan itse omissa tiloissamme Helsingin Lauttasaaressa. Meillä on käytössämme kaksi paineilmalla ja sähköllä toimivaa kuumaprässiä. Kun painamme tuotteemme itse, pystymme säätelemään paremmin varastomme kokoa ja ylimääräisiä tuotteita ei juurikaan synny, sillä painamme kaikki tuotteet suoraan asiakkaan tilauksesta.

LAADUNTARKKAILU

Meille asiakkaan tyytyväisyys on tietysti kunnia-asia. Siksi tarkkailemme jatkuvasti tuotteidemme laatua, kuten neulosta, koon täsmäävyyttä sekä printin oikein asettelua ja painatuksen tulosta. 

Teemme kaikille uusille tuotteillemme sekä kulutus-, pesu- että käyttötestejä, ennen niiden päätymistä myyntiin, tietääksemme miten ne käyttäytyvät. Kulutustestiin kuuluu muun muassa printin altistaminen venytykselle ja jatkuvalle hankaukselle.

Pakkausvaiheessa pakkaaja käy tuotteen läpi varmistaakseen, että kaikki on kunnossa ja tuote on valmis lähtemään asiakkaalle. Vaiheessa käydään läpi muun muassa printin asettelu ja neuloksen virheettömyys.

Koska tuotteemme painetaan käsin ja meillekin tietysti sattuu joskus mokia, tuloksena on kakkoslaatuinen tuote. Jos kyseessä on käsineet, mietimme pilaako virhe koko parin, vai voisiko kenties toisen käden käsineen vielä hyödyntää. Pipoissa ja muissa virhe on tietysti aina täysin peruuttamaton. Myymme kakkoslaatuisia tuotteita alehinnalla showroomillamme ja verkkokauppamme outlet-osiossa.

HYVÄNTEKEVÄISYYS

Emme voisi seistä rehellisesti arvojemme takana, jos emme joskus antaisi niille kenellä on paljon vähemmän kuin meillä. Teemme vuosittain yhteistyötä jonkin hyväntekeväisyysjärjestön kanssa. Otamme myös säännöllisesti osaa pienempiin yksittäisiin projekteihin, kuten huutokauppoihin, joiden tulot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. 

Viime vuosina olemme tehneet yhteistyötä muun muassa Suomen World Visionin sekä Mieli Ry:n kanssa sekä osallistuneet Kisu Ry:n huutokauppaan, jonka tuloilla tuetaan kodittomia kissoja. Yhteistyömme World Visionin kanssa jatkuu edelleen ja lahjoitamme tiettyjen tuotteiden myynnistä 1€ suoraan heille. 

PALKINNOT JA MAININNAT

Kun Heijastavat kädet - mallisto lanseerattiin vuonna 2017 saimme sillä kunniamaininnan arvostetussa Red Dot Design - kilpailussa

The Reflective Hands provide a comfortable feel when worn in inclement weather conditions. This is combined with a smart optical idea which also increases personal safety.”
- Tuomariston kommentti

Tilaa uutiskirje, saat -10%
ensimmäisestä tilauksestasi
Tilaa uutiskirje, saat -10%
ensimmäisestä tilauksestasi